perjantai 15. huhtikuuta 2011

Koulukiusaaminen

Helsingin sanomien sivuilla sanottiin, että koulukiusaajat levittävät kuvia ja videoita uhristaan netissä, joka tekee kiusaamisesta entistä rankempaa. En ole itse koskaan kokenut kunnon kiusaamista. Tai ainakaan mitään vastaavanlaista, joten on vaikeaa miettiä, että miltä se tuntuisi. Luultavasti jos minusta levitettäisiin kuvia tai videoita joissa minua kiusattaisiin, minua hävettäisi ja ehkä vähän "pelottaisi" tulla kouluun. Se on kai ihan ymmärrettävää.
 Luulen, että kiusaajien tavoite on yleensä saada muilta (mm. uhriltaan ja muilta) kunnioitusta ja saada uhrinsa pelkäämään. Omasta mielestäni kiusaaminen on säälittävää ja varsinkin silloin kun kiusataan pienempiään tai muuten vain "heikompia", ns. ujoja ja epävarmoja itsestään.Ehkä kiusaajat ovat periaatteessa heikompia kuin omat uhrinsa, sillä jostainhan kiusaaminen yleensä johtuu. Harvemmin kiusaaja kiusaa ketään, joka osaa puolustautua. Voi olla, että purkaa vihaansa/suruaan siihen tai, että on kateellinen henkilölle, johon kiusaaminen kohdistuu.
  Toisaalta kiusaaminenhan voi myös vahvistaa luonnetta ja se valmistelee muihin elämän vastoinkäymisiin, joita luultavasti on vielä tulossa. En kuitenkaan väitä, että kiusaaminen olisi hyvä asia, vaan tarkoitan sitä, että kiusattu henkilö saa käsityksen siitä, miten ilkeitä henkilöitä maailmalta löytyy ja osaa valmistautua. Jos vaikka tulevalla työpaikalla on henkilö, joka pompottaa sinua miten sattuu, etkä voi sille mitään.
 Jokainen ottaa kiusaamisen eri tavalla, sillä joku voi ottaa "läpällä kiusaamisen" tosissaan ja ottaa sen itseensä. Toiset taas erottavat leikin ja oikean kiusaamisen. Mielestäni kuitenkaan ei kannata kiusata ketään leikillään, jos ei halua tosissaan loukata, varsinkaan silloin jos ei ole varma ymmärtääkö toinen kiusaamisen leikiksi.
 Lasten keskenäisestä kiusaamisesta pitäisi mielestäni kertoa aikuisille, mutta nuorten (15-16-vuotiaiden) täytyisi jo osata selvittää omat riitansa. Kiusatun täytyisi sanoa vastaan tai sitten esittää ettei välitä kiusaajasta pätkääkään, silloin kiusaaja saattaa lopettaa, kun huomaa, ettei kiusaamisen kohde edes noteeraa tätä.
 Nettikiusaaminen on kuitenkin asia erikseen. Mielestäni nettikiusaamisesta pitäisi jo puhua aikuisten kanssa, sillä kiusaamalla toista netissä, tiedot leviävät joka puolelle ja näin uhrin maine voi mennä kokonaan. Levitetyt kuvat, videot ja tiedot ovat näkyvillä tuleville työpaikan tekijöille ja työnantajille yms. Netissä on helppo kiusata, kun sen voi tehdä nimettömänä, eikä kiusaajaa saada välttämättä selville ollenkaan. Nettikiusaamisesta kerrottiin Tietoturvakoulun sivuilla. Koulu- ja nettikiusaamisen välillä on eroja, sillä kerran netissä levitettyä tietoa/kuvaa on vaikea saada kokonaan poistettua ja jos kiusaaminen tapahtuu kännykän välityksellä, kiusattu ei pääse kiusaajaa pakoon, sillä kännykkää ei voi pitää koko ajan kiinni. Kiusaajaa ei kuitenkaan ole mahdotonta saada kiinni, sillä nettikiusaamisesta jää yleensä jälki. Jos nettikiusaamisessa on ylittynyt rikoskynnys, asiasta täytyy ilmoittaa poliisille. Nettikiusaaminen on siis rikos, joten saako siitä sakkoja? Ja kuinka suuria? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti